Aika tehdä yhteenveto vuoden tapahtumista.

Tammikuussa oli tavoitteena pudottaa painoa 6 kg huhtikuun loppuun mennessä. No se ei todellakaan toteutunut, edes koko vuonna. Tammikuussa pohdin tuen tarvetta painon pudotuksessa. Se olis tärkeää mutta kun ei sitä ole. Haluaisin ystävän jonka kanssa voisi soittaa/viestittää kun oikein ahdistaa tai tekee mieli herkkuja. Joka ymmärtäisi, että kaikki ei aina mene helpolla eteenpäin. Mutta mistä sellaisenkin löytäisi?

Helmikuussa on päästy kaks numeroiseen painoon, nyt se on muisto vain. Ei tullut sitten toista kertaa vuoden aikana tuollaista lukemaa. Eli ei tullut niitä onnistumisen tunteita enää toista kertaa vuoden aikana.

Maaliskuussa olin kehonkoostumusmittauksessa ja viskeraalirasvaa oli runsaasti. Joulukuun alussa olis jälleen sellaisessa ja ei ole muuttunut miksikään. 9 kk en ole saanut mitään muutosta aikaiseksi.

Syksyllä ei sitten tapahtunutkaan mitään muutoksia painossa vaikka kuinka yritin. Olin jos jonkunlaisella dieetillä, elämäntapamuutos kurssilla jne mutta mitään ei ole tapahtunut. Monta kertaa ajatellut, että antaa olla. Mutta parissa päivässä tullut taas joku sellainen asia mikä muistuttanut ylipainosta, huonosta kunnosta ja henkisestä ahdistuksesta.

Kohta alkaa uusi vuosi ja silloin tehdään muutokset koko perheen elämään. Ei herkkuja lapsillekaan ja enemmän yhteistä tekemistä. Toivotaan, että sitä kestää enemmän kuin yks kuukausi. Itselle on ainakin tehtävä jotain. Otettava varmaasti enemmän omaa aikaa ja antaa kodin olla mikä on. Televisiota ja tietokonetta vähemmälle, liikuntaa ja terveellistä ruokaa enemmän. Vähemmän eineksiä ja pikaruokaa.

Tänään sunnuntai aamuna katselen lastenohjelmia ja Nepu Neulanen puhui kärsivällisyydestä. Mulla sitä ei taida olla, kun on kyse painon pudotuksesta. Kun paino ei ala putoamaan niin motivaatio laskee. Ja sit tulee paha mieli ja herkut. Selkäranka on se toinen mikä multa puuttuu. Kun olis molemmat, kärsivällisyys ja selkäranka, niin motivaatio pysyis ja painokin laskis. Kun paino laskis, pysyis motivaatio. Se olis kierto josta tykkäisin.

Itse tajuan kyllä mitä pitäisi muuttaa ruokavaliossa ja elämässä jotta paino putoaisi, tai olisi siihen edes edellytykset. Mutta ne on vaan niin vaikeita muuttaa, mukamas. Tekosyitä löytyy useita mutta ne pitäisi vaan saada siirrettyä syrjään.

Vanhoja kirjoituksia lukiessa huomaan, että aina vaan samat ongelmat pyörii kirjoituksissa. Miksi ihmeessä en niille saa mitään tehtyä? Tai jos saan jotain hetkeks muutettua niin sit loppuu motivaatio ja se oli sit siinä. Itku ei ole kaukana kun puntarilla käyn ja paino ei muutu tai nousee. No, tänään kun kävin niin viime viikkoon oli pudotusta -200g mutta sitä en pidä minään.

Tää vuosi on mennyt melkein lomitta niin jotenkin tuntuu niin raskaalta tää syksy. Olis kiva vaan saada joskus nukkua niin pitkään kun haluaa ja vaan olla. En edes muista milloin viimeks olis voinut olla vapaa päivän yökkäripaidassa, olla tekemättä mitään. Sit huomaan, että alkaa ehkä ikä painaa kun ei pysty tekeen asioita enää niin nopeasti kuin ennen. Kun käy töissä, tekee kotihommia niin sit ei tahdo riittää aika enää liikunnalle. Sit se on yleensä liikunta mikä on helpoin jättää pois, koska kotityöt kuten pyykinpesut, kaupassa käynnit jne on vaan hoidettava. Olis niin helppoa kun vois aina kerran viikossa tehdä koko viikon ruuat valmiiks jääkaappiin ja sieltä sitten vaan ottaa aina ja lämmittää. Jäis aina päivästä sit aikaa vaikka sinne lenkillä käyntiin. Mutta nyt kun on mietittävä ja tehtävä sitä ruokaa niin aika menee siihen. Tätä asiaa pitää jotenkin saada kehitettyä.

Ei ole tullut pitkään aikaan kirjoiteltua mitään, kesä on mennyt jotenkin niin nopeasti ja touhukkaasti ohi. Kesän aikana tuli vaihdettua työpaikkaa niin ei ollut edes kesälomaa. Nyt alkaa taas arki palata normaaliksi kun lasten koulut ja päivähoidot on alkanut.

Toukokuussa kun viimeksi olen kirjoitellut niin aloittelin ketogeenista ruokavaliota. No, aloittelua se on edelleen. On se niin vaikeaa tai ainakin tuntuu siltä. Vaikka kuinka vähennän hiilareita niin aina tulee vaan paljon niitä syötyä. Mutta pikku hiljaa tässä siihen opetellaan, en odottanutkaan että se sujuisi ongelmitta heti alusta lähtien.

Liikuntaa lisätään nyt päiviin. Lapset on koulussa ja hoidossa, mies töissä niin olen yksin kotona melkein joka päivä. Päätin miehen kannustuksella ja pienellä pakottamisella, että vapaapäiviä käytän omaan hyvinvointiin ja kuntoiluun.

Tänään oli päivä kun väsytti kauheasti, toki takana on kolmen yön työnputki. Mutta sain vaan itseni lähtemään koiran kanssa lenkille. Ja kun sain lenkin tehtyä niin oli kyllä niin hyvä olo. Tuo tunne ja fiilis pitäis saada purkkiin, vois sit huonona päivänä raottaa kantta ja muistella hyvää oloa. Jos siitä sais sit aina virtaa lähteä uudelle lenkille.

Kuukausi on taas vierähtänyt viime kirjoituksesta. Paino on liikkunut, ylöspäin. Viimeksi kun kirjoittelin niin oli loman alkuun yhdeksän viikkoa ja tavoite oli tiputtaa 4kg siihen mennessä. Nyt lomaan on enää runsas viisi viikkoa ja paino ei ole pudonnut yhtään. Eli nyt tavoite on varmaan sitten päästä alle 100kg loman alkuun mennessä.

Nyt ajattelin kokeilla keto- ruokavaliota jos sillä saisi painon laskuun. Eli hiilihydraatit pois ruokavaliosta tai minimiin ainakin. Toivotaan, että sillä saisi jotain tuloksia aikaiseksi. Toki liikuntaa pitää lisätä.

Haaveena oli joskus, että olisin ollut itseä miellyttävässä kunnossa kun täytän pyöreitä mutta ei se toteutunut. Mutta jos nyt sitten se synttäripäivä olis se käänteen tekevä päivä joka muuttaisi kaiken. Herkut ainakin loppuu nyt ja tilalle etsitään jotain terveellistä ja herkullista.

Olen miettinyt, että pitäiskö elämäntapamuutoksesta kertoa ystäville, kavereille? Olisiko silloin onnistuminen ehkä varvempaa kun saisi tukea enemmän. Oma puoliso toki tietää asiasta ja yrittää tukea. Aina se ei ole helppoa mutta jo pienet asiat auttavat jaksamaan ja selviämään. Koko perheen herkuttelut, lasten karkkipäivät vähenevät. En halua että omat lapset ovat muutaman vuoden päsätä samassa jamassa kuin itsekin aikoinaan, koulukiusattuja painon kanssa ja sen että eivät jaksa leikkiä ja juosta.

Työpaikan vaihdan tässä parin viikon sisällä niin, toivon että sekin vaikuttaisi myöteisesti painoon. Enää ei tarvi stressata töihin menoa ja sitä, että tekeekö oikein muiden mielestä. Nyt viimeiset työpäivät on tosi pitkiä kun odottaa lomaa ja sitä että pääsee pois.

Aika taas kirjoitella. Onkin kulunut pitkä aika. Juuri mikään ei ole taaskaan muuttunut, paino ei ole laskenut.

Oon yrittänyt käydä pyöräilemässä ja kävelyllä useammin mutta ruokailut on ehkä se heikko kohta koska paino vaan nousee. Muutamassa viikossa on tullut kiloja lisää, juu siis oikeesti kiloja, ei vaan satoja grammoja. Alkaa epätoivo iskemään mutta mä selätän sen. Olen niin päättänyt.

Sokeri, sokeri, sokeri. Tuo pahan alku ja koukuttaja. Itsekin olen siinä koukussa. Herkkuja on tullut syötyä taas niin, että kalorit huutaa punasta joka päivä. Vaikka kaikki kalorit ei tule herkuista, vaan ruuasta osa. Nyt on pakko ottaa niskaote sokerista ja katkaista meidän ystävyys.

Olen nyt useamman päivän miettinyt miten asian aion tehdä ja päätin, että vapusta kaikki muuttuu. Ei mitään sokerista, jäätelöä, karkkeja, pullaa, keksejä, jogurttia, limsaa jne enää laisinkaan. Kun en osaa kohtuudella syödä niin pakko tehdä kunnollinen stoppi kaikkeen.

Nyt on pakko alkaa panostaan taas itseensäkin ja vaan ottaa se aika liikunnalle. Onneks illat alkaa olemaan pitkään valoisia niin voi myöhemminkin vasta lähteä liikkeelle. ja Nyt kun muutaman päivän panostaa jumppasalin siivoomiseen niin saa senkin käyttöön.

Yhdeksän viikkoa siihen kun lähdetään lomalle. Eli yhdeksän viikkoa aikaa pudottaa painoa. Jos sais pudotettua sen puoli kiloa viikossa niin siihen mennessä pitäis saada pudotettua neljä kiloa. Siihen nyt laitan tavoitteen. Ensimmäinen tavoite on nyt että painaisin synttärinä alle 100kg. Tavoite pitäis olla saavutettavissa mutta vaatii töitä, ruokailujen tarkastamista mitä suuhunsa laittaa sekä liikuntaa.

Olin sunnuntaina supertreeneissä jälleen Naantalissa. Tänä vuonna otin helpommin kun Netta oli seurana. Ja sit kun kiusaa tuo kantapää, siellä on varmaan plantaarifaskiitti.

Oltiin Netan kanssa baletissa ja sit olikin pari luentoa, sit harjoiteltiin ensiapua. Oli tosi kiva päivä mutta raskas reissu kun oli niin pitkä.

No, tuli sit käynyt siellä kehonkoostumusmittauksessakin. Viime käynnistä onkin n vuosi aikaa. Se oli aika järkytys, ne tulokset. Kaikkea oli liikaa, oli sitten kyse rasvasta, painosta, lihaksista. Sen nyt tietysti tiesinkin, että painoa ja rasvaa on liikaa mutta että lihastakin, liikaa.

Suurin järkytys oli kuitenkin se, että mä olen täynnä rasvaa, viskeraalirasvaa. Sitä oli aivan järkyttävän paljon liikaa. Se oli jotenkin ihan kauhee järkytys, hyvä ettei itku tullut siellä. Olen nyt sit yrittänyt netistä hakea tietoa kuinka sitä rasvaa saisi poistettua. Ei oikein kunnon ohjetta ole löytynyt mutta se, että vaaleat viljat pois, sokeri pois. Lisää kasviksia, marjoja, vettä. Säännöllinen ruokarytmi ja pienet annokset.

Liikuntana pitäisi sitten harrastaa matala sykkeistä liikuntaa ja kauan. Kävelyä, pyöräilyä, lihaskuntoa unohtamatta. Eli nyt sit alkaa se pyöräilykausi jo, pakko saada tuo rasva vähemmälle tai liki pois.

Tänään taas puuttu se selkäranka. Olin lasten kanssa reissussa ja kotona suunnittelin, että mennään syömään Raxiin. Sit mietin, että nyt en tilaa pitsaa vaan pysyn salaateissa ja nakeissa. Pitsa on kuitenkin iso ja rasvainen niin se pitää jättää pois. No, syömään mentiin ja niin se suu vaan taas sanoi, että pitsaa haluan. Ja ennen kuin pitsan saisin niin jo kaduin sen tilaamista. Oli se hyvää.

Nyt koko illan olen miettinyt sitä pitsaa ja omaa heikkouttani. Olis niin kiva kun olis ollut selkärankaa. Tällä menolla en ikinä saavuta sitä tavoitepainoa. Tänään sitten vielä oli niin raskas päivä että ei jaksanut edes kuntoilla.

En muista etä kertaakaan aikaisemmin olis näin morkkis tullut jostain ruuasta. Tuntuu, että illan aikana ei ole tehnyt mitään edes mieli kun siellä on se kauhea kaloripommi päivällä syötynä.

Nyt sit vielä tuo jalkakin oireilee, ei pääse edes lenkille. Olen sitä nyt yrittänyt hoitaa venyttelyllä, kylmällä, hieronnalla. En tiedä mikä sitä vaivaa tai mitä sille pitäis tehdä. Lääkäriin en haluis lähteä mutta kai se on pakko sitä mennä näyttämään jos ei ala paraneen. Onneks sentään alkaa tiet sulamaan  niin pääsee pyöräilemään. Kiloja on oikeasti pakko alkaa saada pois kun itsetunto on niin syvällä, että ei taida valokaan sinne enää paistaa.

Nyt ei ole puntarilla käyty, paino ei varmaan enää kaks numeroinen. Tänään tai tarkemmin viime yönä kun olin töissä niin iski ihan mieletön herkkuhimo. No, tuli sit vedettyä koko pussillinen hedelmäaakkosia. Ja päivällä sitten vielä kääretorttua. Nyt illalla kävin pienellä kävelylenkillä mutta mitään muuta sitten en ole jaksanut tänään tehdäkään. Miksi ihmisellä ei voi olla väsyneenä selkärankaa. Miksi se ei pysty vastustamaan kiusausta herkuista?

Ei se varmaan toki pahasta aina ole jos joskus pitää herkkupäivän kun se ei vaan jää joka päiväiseksi. Nyt on onneks ainakin kolme viikkoa kevyempiä viikkoja niin on aikaa itselle ja liikunnalle. Nyt kun kevät alkaa pikku hiljaa saapua niin nyt alkaa kova urakka liikunnassa. Kesäksi pitää olla kevyempi.

Nyt on pakko kirjoittaa. Tänne voi kirjoittaa asiasta mikä itseä ilostuttaa mutta ei varmaan vaikuta muille kuten itselle. En tiedä osaako muut edes iloita asiasta. Mutta tänään paino oli kaks muneroinen luku, sitä on odotettu. Piti ottaa oikein kuvakin siitä mutta eihän se sit enää ollutkaan kun otti puhelimen käteensä.

Tänään, kuten viime päivinä on liikunta hoidettu lumitöillä. Niitä on onneksi tänä talvena riittänyt. Lenkillä ei ole tullut käytyä pitkään aikaan, jos loppuviikolla olis sellanen ilma että vois mennä. Toki tuo ilma on varmaan aina vaan tekosyy.

Mutta seuraavan kerran sit maanantaina puntarille ja sit toivotaan, että on edelleen kaks numeroinen luku.

Tää viikko on mennyt flunssassa, pienikin liikunta nostaa hien pintaan. Lumitöitä olen silti uhallakin tehnyt mutta henki meinas lähteä kun alkoi ahdistaan. Onneks helpotti sit nopsaan kun vaan rauhoittui paikalleen.

Maanantaina kävin puntarilla, oli paino noussut. Mutta se oli tiedossakin. Sit ajattelin että todellisempi paino on keskiviikkona ja kävin silloin aamulla. Paino oli laskenut hienosti ja olin jo jopa lähellä sitä ekaa tavoitettani. Olin iloinen ja ajattelin, että saan ens viikolla kertoa että eka tavoite saavutettu. Mutta sitten tuli kauppareissu ja se meni sit siinä. Ei ollut taas selkärankaa ja lujaa tahtoa kun ostin itselleni leipää, karjalanpiirakoita, muffinsseja. Ja limsaa, toki light versiota. Painot on ollut aamupainoja ja nyt kun kävin illalla niin kaks kiloa on tullut takaisin. Alkoi niin vituttaa taas. Mä en taida ikinä päästä yhtään mihinkään tavoitteeseeni.

Aloitin kaverin kanssa uuden nettivalmennuksen maanantaina ja senkin aloitus on mennyt ihan piloille flunssan takia. Ruokailuja olen yrittänyt noudattaa mutta liikunnat on jäänyt vallan. Toki olen syönyt niitä herkkujakin kun huomaan, että mulla se suurin ongelma on tunnesyöminen ja kyllästyminen. Kun ahdistaa niin silloin tekee mieli herkkuja tai vaan jotain syötävää. Sit monesti päivällä tuntuu, ettei ole tekemistä (vaikka sitä olis kuinka paljon mutta ei tiedä sitä aloittais) niin tulee turhautumisen olo ja sit taas kaipaa herkkuja. Noista tavoista kun pääsis pois ja oppis sen säännöllisen ruokarytmin niin vois painokin alkaa putoamaan.

Sit on tuo ympäristän tuki, sitä kun ei juurikaan ole. Tai tuntuu ainakin siltä. Kavereille ei voi asiasta kertoa kun ei ole sellaisia läheisiä kavereita, yks tietää kun on samassa valmennuksessa. Mutta ei muille. Ne varmaan ajattelis vaan, että taas se yrittää mutta ei se taaskaan onnistu siinä. Ja sit kun on jotenkin vaikea kertoa, että olen aloittanut nettivalmennuksen kun tuntuu nuo personal trainerit olevan tänä päivänä se "hittituote". Mutta kaikilla ei sellaiseen ole varaa ja mahdollisuuksia. Kyllä mäkin sellaisen haluisin joka kävis mun kanssa lenkillä, katsois mitä mä syön ja auttais silloin kun on se ahdistava olo, kuuntelis ja neuvois. Mutta ei sellaista ole, eikä saa jos ei ole valmis käymään salilla ja maksamaan useita satasia kuukaudessa siitä.

Kävin tänään taas pyöräilemässä. Eilen kävin lasten kanssa pienen lenkin mutta tänään yksin pidemmän. On se hauskaa mutta aika raskasta poljettavaa verrattuna kesällä pyöräilyyn.

Tänään päälläni oli toppahousut ja niiden alla pitkikset ja oli ihan sopiva jalkoihin, ei paleltanut reisistä vaikka oli -5 pakkasta. Aluksi sormet tuntui kylmältä kun oli vaan sormikkaat mutta sitten kun oli hetken ajanut niin sormet lämpes ja meno oli mukavaa. Jossain kohtaa tuli ihn totaalinen hyytyminen jalkoihin mutta sitkeästi jatkoin pysähtymättä.

Mutta uusi innostus tuohon pyöräilyyn taas tuli, kun uskaltauduin ensimmäisen kerran lähteä pyöräilemään niin uskallan useamminkin.

Tänään tein ekan kerran lumityötkin, oli kivaa liikuntaa. Ja se olikevyttä lykättävää kun oli kerran pakkaslunta. Lumitöissä kuin yksin pyöräillessäkin mieli lepää kun saa olla omien ajatusten kanssa eikä tarvitse huolehtia muista. Näitä hetkiä lisää.

Nyt aloitetaan uusi vuosi. Koko syksy on mennyt kirjoittamatta mutta nyt yritän kirjoitella useammin.
Päätin, että 1.1 alkaa herkkulakko. Mutta eihän se sitten pitänyt kun pari päivää ja tänään sorruin herkkuihin. Mutta aloin sitteen miettimään, että kumpi on parempi, kokonaan kieltäytyminen vai kohtuudella syöminen? Keventäjät on kuitenkin se joka tietää syömiseni ja joka kulkee rinnallani.

Tavoitteena tälle vuodelle on nyt ensimmäiseksi, että huhtikuun alkuun paino olis pudonnut 6kg. Täytyy pikku askelia ottaa niin jos pystyisien paremmin ne toteuttamaan.

Itselle tuli ostettua nastakengät, niillä on mukava kävellä. On Vilin lenkityksetkin turvallisempia vaikka olis vähän liukastakin. Joulupukki sitten toi minulle nastarenkaat polkupyörään, nyt pitää vaan rohkaistua ajamaan sillä enemmän. Mutta pikku hiljaa kuntoa kohotetaan ja painoa pudotetaan.