Tänään on ollut jotenkin masentunut olo, en tiedä miksi. Kaiken pitäis kuitenkin olla hyvin mutta mieli on toista mieltä. Mikään asia ei isommin harmita, oon vaan jotenkin kyllästynyt tähän arkeen ja ainaiseen kinasteluun lasten kanssa.

Olen taas yrittänyt syödä terveellisesti ja ketogeenisesti. Samalla mulla käytössä nutriletteja, kasviskeitto on hyvää raejuustolla sekä suklaapirtelö kun maistuu ihan kaakaolta. 

Asia mikä myös vaikuttaa mielialaan on se, että tuntuu kuin joutuisi salaa syömään eri ruokia. Kun kannustusta ei tunnu tulevan mistään vaan ihmettelyä ruokien suhteen. Olis kiva, kun vois reilusti julkisesti syödä eri tavalla. Mutta miksi yleensäkään pitää arvostella tai ihmetellä toisten ruokailuja? Työpaikalla se varsinkin korostuu, kun yhdessä syödään. Kun annettaisiin kaikkien vaan syödä omia ruokiaan rauhassa, ihan sama mitä kukakin söisi. Miksi jokainen ei oikeasti voi elää omaa elämäänsä ja syödä mitä haluaa? Kotona onneks saan syödä mitä haluan.

Liikuntaa en ole harrastanut ollenkaan, kun ei ole aikaa. Kaikki aika menee kodin siivoukseen ja arjen pyörittämiseen. Juoksumattokin tuli hommattua mutta ei ole silläkään aikaa kuntoilla. Pitää niin isoa ääntä, että ei voi käyttää enää sen jälkeen, kun lapset on mennyt nukkumaan. Omaa aikaa ei juurikaan ole, sekin vähän mitä vois illalla saada on pätkittäistä kun lapset ramppaa koko ajan vaikka pitäisi nukkua. Omaa rauhaa kuntoilulle ei ole laisinkaan. 

 Nyt on mennyt useampi kuukausi etten ole mitään kirjoittanut. Kokokesä on mennyt aika tiiviisti töissä. Aamupäivät lasten kanssa kotona touhutessa ja illat sitten töissä. Muutamia päiviä vaan on ehtinyt lomaa pitämään koko kesän aikana. Töissä on kauhea henkilökuntapula ja sitten olen suostunut tekemään yövuoroja vähän lomien kustannuksella. Mutta nyt häämöttää pidempi loma, kaksi viikkoa. Tässä on kyllä sellainen yötyö rupeama ennen sitä mutta ihmeen hyvin olen jaksanut. Toki on ollut kyllä helpot yötkin.

Heinäkuun alkupuoliskolla mieheni oli ystävämme mökillä remonttihommissa ja lapset jo nukkumassa aloin taas ajatella omaa hyvinvointiani. Mietin, että kun työpaikalta olen saanut virkistysrahaa niin miksi en sitä käyttäisin nettivalmennukseen. Koin että aika ja innostus oli hyvä. Silloin oli viimeinen päivä siihen liittyä kun oli alkanut jo pari viikkoa aikaisemmin. Liityin ja aloin innolla odottaa ohjeita. Seuraavasta maanantaista aloitin ja ensimmäiset päivät sain juosta vessassa kun nesteetä lähti likkeelle, painokin putosi ensimmäisen viikon aikana tosi hyvin. Valmennusta oli helppo noudattaa enkä kokenut sitä nyt liian tiukaksi kuten muutama vuosi sitten kun samaa kokeilin. 

Sitten tuli yhteinen lomaviikko. Oltiin Kuopiossa lomalla. Siellä sain suht hyvin pidettyä ruokavalion. Toki olin päättänyt, että voisn siellä antaa itselleni luvan herkutellakin. Mutta lomareissun jälkeen ei sitten olekaan enää sujunut. Ne muutamat herkut laittoi taas sen vaihteen päälle, että herkkuja pitää saada koko ajan. Olen syönyt karkkia ja suklaata, suklaan syönnistä nyt odotan vatsakipuja koska tavallista. Mutta kun sitä maistoin yhden palan niin oli vaan pakko saada lisää ja lisää ja lisää. 

Olen pyrkinyt noudattamaan valmennuksen ruokavaliota taas loman jälkeen, ne sujuukin ihan hyvin. Paitsi että ne herkut menee siihen päälle. Sitten on yöputki menossa joten olisi tosi helppo noudattaa ja jättää herkut mutta ei se vaan ole niin helppoa. Viikonloppuna on ystävän lapset rippijuhlat ja tiedän että siellä tulee herkkuja syötyä. Jotenkin ajatukset sanoo, että turha nyt viikollakaan yrittää noudattaa ja olla tiukka kun viikonloppuna kuitenkin kaiken ”tuhoat” juhlissa. Rippijuhlista vajaa viikko niin on seuraavat juhlat.

Keväällä laitoin tavoitteeksi olla näihin jälkimmäisiin juhliin 5kg kevyempi mutta kauas ollaan siitä jääty. Mutta onneks muutama kilo on saatu pudotettua. Toivottavasti vielä viikon aikana lähtisi muutamia satoja grammoja painoa edes pois niin saisi tän turvotuksen pois. Vaikka olen kyllä yllättynyt, että yövuorojen aikaan paino on koko ajan pysymyt samana vaikka turvotusta on ihan kauheesti. Siitä kertoo se, että kun kotona istuu sohvalla niin on sohvan kuvia jaloissa ja takapuolessa.

Nyt onneks syksyn myötä alan jälleen saamaan omaa aikaa jolloin voin sitten kuntoilla jos haluan. Tai kun odotan lapsia harrastuksista niin voin käydä sillä välin vaikka uimassa. Tai jos tuntuu, että tarvitsee lepoa niin voin nukkua päivällä tai vaan käpertyä sohvan nurkkaan elokuvaa katsomaan.

Koen itse jotenkin kauhean hankalana pysyä ruokavaliossa kun muu perhe herkuttelee. Mutta sitten taas mietin, että miksi heidän pitäisi luopua herkuista minun takiani tai että minä en siitä syö. Olen koittanut miettiä itselleni vaihtoehtoja joilla herkutella mutta en ole vielä löytänyt sopivaa. Täytyy siis vaan toistaiseksi olla ilman herkkuja ja maistella vaikka erilaisia tee makuja. Niistäkin voisi löytyä sopivaa herkkua tarpeen tullen.

 

Useamman päivän ajan on ollut jotenkin masentunut olo, en tiedä miksi. Kaiken pitäisi kuitenkin olla hyvin mutta mieli on toista mieltä. Mikään asia ei isommin harmita mutta ehkä tietyt telkkariohjelmat sai ajattelemaan asioita taas eri tavalla.

Päätin, että jumppaan crosstreinerilla edes hetken samalla kun katselen kotimaista sarjaa. Huomaamattani kuntoilin 30min mikä oli ihan hyvin kun en juuri mitään ole taas tehnyt. Viime viikolla kävin muutaman kerran hiihtämässä mutta siitä ei montaa kilometriä kertynyt.

Sitten katselin Suurinta Pudottaaa telkkarista. Siinä kilpailijat saivat lääkärintarkastuksen tuloksia. Katsojille ei tuloksia paljon kerrottu mutta osa mitkä kerrottiin niin jotenkin osu itseenkin. Eniten kolahti se, kun porukan kevyimmälle sanottiin, että hänessä on rasvaa yli puolet painosta. Hän oli surun murtama. Mulla on kotona kehonkoostunutmittari ja sillä aina välillä koostumustani mittailen. No, mullakin se näyttää että olisi rasvaa yli puolet. Olen asian tiedostanut mutta silti jotenkin tuon ohjelman katsominen jälkeen se kolahti ihan eri tavalla tajuntaan.

Aloin sitten miettimään tuota omaa liikkkumistani jasitä, että pakko on alkaa tehdä jotain. Katselin netistä juoksumattoa tai spinningpyörää. Mutta ne on aika hintavia ja sit toisaalta käyttäisinkö niitäkään lasten aikana. Sitten toisaalta jalkakäytävät alkavat olemaan suurimmaksi osaksi sulia jos kaivaisi polkupyöränsä varastosta ja alkais pyöräilemään. Vois sit syksyllä miettiä uudestaan noita haave ostoksia.

Olen yrittänyt päästä taas kiinni siihen hyvään ketogeeniseen ruokavalioonkin mutta sekin tuntuu jotenkin takkuiselta. Asia mikä varmaan vaikuttaa mielialaan ja tuohon takkuisuuden tunteeseen on se, että tuntuu kuin joutuisi syömään salaa eri ruokia. Kun kannustusta ei ei tunnu tulevan mistään vaan ihmettelyä ruokien suhteen. Olis kiva kun vois reilusti julkisesti syödä eri tavalla. Mutta miksi yleensäkään pitää puuttua ja arvostella toisten ruokailuita? Työpaikalla se varsinkin korostuu kun yhdessä syödään. Kun annettaisiin kaikkien vaan syödä omia ruokia rauhassa, ihan sama mitä kukakin syö. Miksi jokainen ei oikeasti voi elää omaa elämäänsä ja syödä mitä haluaa? 

Ostin kokeeksi toiselta valmentajalta valmennuksen mutta mielestäni se on ihan kauhean tiukka kun missään ei saisi olla sokeria tai edes makeutusaineita. Tarkoitukseni kuitenkin on saada siitä elämäntapa eikä se, että vietän kaupassa useita tunteja tuoteselostuksia lukemalla ole sitä. Positiivista valmennuksessa on se, että saa joka viikolle helppoja ruokareseptejä joita voi sitten tehdä. Mutta valmennusta en pysty noin tiukkojen sääntöjen puitteissa toteuttamaan. En tiedä johtuuko siitä mutta ei se painokaan ole laskenut yhtään valmennuksen aikana.

Palasin sitten vanhoihin ohjeisiin mutta herkuista en meinaa taas päästä eroon. Jotenkin tuntuu, että ruokahalu on kadonnut vallan kokonaan johonkin.Kun oikeastaan mitään ei tee mieli syödä, en edes tiedä mikä olisi sellainen mitä haluaisin syödä. Kun jotenkin tuntuu, että salaatitkin on "nahistuneita" jo kaupassa saati jos ne on pari päivää jääkaapissa.

Uusi vuosi, uudet kujeet…

On pitkä aika kun viimeksi on tullut kirjoiteltua, mutta nyt uuden vuoden kunniaksi. Kaikkea on tapahtunut jo tän alkuvuoden aikana.

Aloitetaan painosta. Aloitin loppuvuonna VHH valmennuksen, noudatin sitä silmämääräisen ohjeen mukaan mutta paino vaan nousi. Tuli joulu ja paino jatkoi nousemistaan. Painoa oli tullut useita kiloja. Sit päätin, että aloitan jälleen ketogeenisen ruokavalion. Alkuvuosi on ollut tosi hankala ruokien suhteen, tuntuu että ei kiinnosta syödä mitään ruokaa. Herkkuja sitten vaan syönyt enemmän ja nyt en pääse irti herkuista. Melkein joka päivä syönyt jotain. Jotenkin ahdistaa itseä kun on niin saamaton ja selkärangaton. On pakko vaan kärsiä nälästä ja koittaa hankkia kaappiin sellaista ruokaa itselle mitä saa huoletta syödä, jos sit saisi nuo herkut vähemmälle. Kun saisi ruokailunsa taas kuntoon, olisi virkeämpikin olo, tuntuu jälleen niin nuutuneelta. Vaikka kuinka nukkuu niin silti ei ole virkeä olo. En ehkä sit kuitenkaan nukukaan niin hyvin kuin kuvittelen.

Sit pääsin kouluun, aloitan helmikuussa lukemaan palliatiivisen hoidon asiantuntijan erikoistumisopintoja. Odotan niitä innolla mutta toki pelokkaanakin. Toki mietin, olenko jo liian vanha opiskelemaan. Pärjäänkö muiden kanssa, osaanko tehdä niitä tehtäviä. Mutta sitten taas tulee se, että toisetkin sen on suorittanut niin kyllä minäkin sen suoritan. Sit mietin, että miten saan sen opiskelun yhdistettyä tähän perhe- elämään ja työssä käyntiin mutta onneks puoliso kannustaa.

Mulla on treenaakotona sovelluskin mutta kerran olen vasta sitä kokeillut. Kun en kehtaa muiden aikana jumpata ja nyt oma sali on pois käytöstä. Oon yrittänyt kuntoilla kun olen yksin mutta aina ei jaksa. Silloin on niin kiva tehdä koulu hommia tai vaan katsella leffoja sohvalla peiton alla leväten.