Joulu. Onneksi on ohi. Aaton aattona kävin puntarilla ja se näytti 98kg. Jouluna tuli syötyä jouluruokia paljon, herkkuja ei niinkään paljon. Tänä vuonna esim. joulutorttuja en ole syönyt ainuttakaan vaikka ne on mun herkkua. No, jouluruokaa on syöty vieläkin ja vielä syödäänkin muutama päivä. Maanantaina kävin puntarilla niin näytti jo 100kg, painoa tullut joulun aikaan siis +2kg.

Olokin on kyllä turvonnut ja jotenkin tukkoinen. Tuntuu, että kaikki vaatteet kiristää ja puristaa joka puolelta. Mutta nyt pikku hiljaa taas aletaan pudottamaan painoa pois, voi toki lähteä helpostikin jos on vaan turvotusta.

Eilen oltiin koko päivä ostoksilla. Askeleita tuli paljon mutta toki tuli syötyäkin ei niin terveellisesti, pitsaa, jäätelöä ja illalla vielä grilliruokaa. Mutta tuli syötyä kyllä kasviksiakin mutta toki liian vähän. Veden juonti unohtui eilen kokonaan, toki yöllä tuli töissä juotua mutta ei sit enää kotiin päästyä.

Tänään aamulla kävin jälleen puntarilla niin nyt näytti 99,4kg, pudonnut siis jo -600g. Suuntana ihan oikea. Tänään toki tulee vielä ainakin syötyä joululaatikoita kun niitä tuolla kaapissa on mutta jos tää turvotus alkaisi pikku hiljaa hävitä kropasta niin paino varmaan putoaisi.

Seuraava postaus tuleekin sitten uutena vuotena ja siihen ajattelin kirjoitella toki kuulumisia mutta myös vähän suunnitelmia ensi vuodelle mitä ajattelin painonpudotukseen tehdä.

Kuulumisia taas. Painonpudotus on ollu ihan hyvällä mallilla, paino on pudonnut pikku hiljaa. Viime kirjoituksesta on paino pudonnut- 1,4kg. Eihän se paljon ole mutta mutta parempi pieni pudotuskin kuin nousu.

Oma mieli ei vaan oikein toimi. Vaikka iloitsen pienistä pudotuksista niin itsetunto ei anna rauhaa ja hyväksyntää vartalolle. Ahdistaa lähteä tilaisuuksiin kun ei ole sopivia vaateita tai ainakaan sellaisia jotka näyttäisi hyvältä päällä. Peiliin en edes uskalla katsoa.

Tuolla jossain kun olen ja näen pulleita ihmisiä en tiedä miksi aina tekis mieli mennä kysymään oletko sinut itsesi kanssa? Osa heistä varmasti on mutta entä osa? Vai olenko ainoa joka ei ole, en usko. Miksi mieli ei hyväksy vartaloa vaikka tietää mistä se on kilonsa haalinut. Ja mikä sitten on se "raja" joska ylitse kun on päässyt niin mieli alkaa hyväksyä itsensä ja uskallan kenties katsoa itseäni myös peilistä. Ahdistus on välillä jopa niin suuri, että olen miettinyt peilien poistamista eteisestä. Peilit on tällä hetkellä siis siten, että niiden ohi on pakko mennä monta kertaa päivässä.

Liikunta on jäänyt kun koittanut kotia järjestää joulua varten. Kuntopotkunyrkkeilykin jäi joululomalle niin ei ole sitäkään. Jos tässä pikku hiljaa saisi taas itsestään irti ja lähtisi lenkille. Toki kelitkin on ollut aika huonot kun on niin liukasta joka paikassa. Tulis vaan lunta niin pääsis vaikka hiihtämään.