Pitkä aika on vierähtänyt kirjoittelussa, olen ihan unohtanut tämän blogini. Jos nyt taas päivittelis tätä ahkerammin. Paljon on taas tapahtunut elämässä mutta ei hoikentumisessa.

Olen pidemmän aikaan haaveillut omasta personal trainerista. Olis kiva kun joku tekis itselle sopivan ruokavalion ja liikuntaohjeet. Potkis persuksille ja antais neuvoja kun tarvitsee. Uskoisi sinuun ja auttais saavuttamaan päämäärän mistä haaveilet. Toki saan kannustusta ja tukea rakkaaltanikin mutta se on eri asia ja erilaista. Rakkaalta ei saa ruokaohjeita tai liikuntaohjeita.

Olin sitten Netan kanssa taannoin kuuntelemassa erästä pt:tä joka oli innostava ja selkokielellä puhuva. Silloin mietin kuinka kiva olis jos hänet saisi omaksi pt:ksi. No, onneksi se sitten oli mahdollista vaikka mietinkin monta kertaa asiaa. Lupasin, peruin, lupasin, peruin, lupasin.

Ennen ensimmäistä tapaamista piti täyttää henkilötietolomaketta sekä kolmena päivänä ruokapäiväkirjaa. Mulle osui tyypillisesti siihen kolmeen päivään yövuoro joka aina sekoittaa ruokailuita. No, silloin tuli muutenkin syötyä normaalia epäterveellisemmin kun söimme lapset toivomia itse tehtyjä hamppareita.

Ensimmäinen tapaaminen oli sunnuntaina 24.9. Silloin käytiin ruokapäiväkirjaa läpi ja sain uudet ruokaohjeet. Samalla sitten otettiin ensimmäiset mitat ja tutkittiin vartaloa peilin edessä. Se oli kauheaa jos mikä, ehkä treenaamisen kauhein osio. Tutkittiin millainen vartaloni on ja mihin pitää kiinnittää enemmän huomiota. Jotenkin ei yllättänyt asiat jotka tuli ilmi. Sitten oli pieni kuntotesti, muutama liike, niitä tehdessä tajusin oikeasti kuinka huonossa kunnossa olen. Ne oli sellaisia liikkeitä joita pitäisi pystyä tekemään paremmin ongelmitta, mutta enpä vaan pystynyt.

Nyt olen ruokaohjeita noudattanut melkein täydellisesti siitä lähtien. Toki on vasta opettelua mutta pikku hiljaa uskon, että onnistun. Vaikeinta on vaan se, että ruokia ei saa punnita vaan pitää oppia silmämääräisesti katsomaan kuinka paljon voi syödä. Liikuntaa olen nyt lisännyt ja se tuntuu hyvältä. Onneks on Vili joka on valmis lähtemään lenkkiseuraksi.

Seuraava tapaaminen on kahden viikon päästä, 11.10. silloin on myös seuraava punnitus. Itselläni on ainakin hirveä pelko, että paino ei ole tippunutkaan. Mitä Piia, pt:ni, sitten sanoo? Olenko pettymys? Vai iso haaste? Nyt koitan liikkua paljon ja katsoa sitä ruokailuani, että saisin edes vähän painoa alaspäin siihen mennessä. En halua olla se, joka tuottaa pettymyksen.