sunnuntai 24. joulukuuta 2023

Tänään on jouluaatto. Ulkona keli on jouluinen, muutama aste pakkasta ja lunta maassa. Aamulla kävin Merjan kanssa viemässä haudoille kynttilät.

Tän vuoden joulunaika on jotenkin erilainen kun edelliset. Tänä vuonna olen kaivannut isää tosi paljon. En tiedä mistä johtuu, enkä ole uskaltanut asiasta kenellekään kertoa.

Tää joulu oli pettymys. Koko ajan on jotenkin kiree tunnelma ja Netta mököttää huoneessa. Voisko tää jo loppua? En tiedä miksi meidän joulut ei tunnu enää jouluilta. Onkohan itsellä paha olla niin ei joulukaan tunnu mukavalta? Mutta kenellekään en ainakaan uskalla kertoa.

Onneks joulu parani kun lapset sai lahjat. Onneks olivat mieleiset lahjat eikä mitään kriisejä aiheutunut vaikka toiset sai enemmän kun toiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti